Blogin takana

Kipinä-blogia kirjoitan minä, Nora, Vaasalainen kolmen lapsen äiti. Innostun väreistä, kauniista ja inspiroivista kuoseista, toimivista laadukkaista vaatteista ja käsillä tekemisestä. Mulla on aina ollut "kipinä" tehdä jotain itse, omilla käsillä. Kuitenkin kouluaikoina muistan olleeni aika keskiverto käsitöissä, okei, melko huono itseasiassa. Silti olen aika ajoin innostunut ja saanut jotain valmiiksikin asti. Kun esikoiseni Aku syntyi 2011 sain mummaltani, joka on todella taitava ompelija, hänelle sairauden takia tarpeettomiksi jääneet saumurin ja ompelukoneen. Innostuin valtavasti ompelusta ja hommasin kankaita, kaavoja, nappeja, lankoja, kaikkea mahdollista. Silloin Sampsukka tulikin mulle ensimmäistä kertaa tutuksi. Yritysten ja erehdysten kautta (ratkojakin piti hommata) opin ompelemaan käyttökelpoisia vaatteita omalle lapselleni. Se tuntui hyvältä, nähdä lapsella itse tekemiään vaatteita ja kuulla muilta ihasteluita uniikeista vaatteista. Tämän jälkeen meille on syntynyt toinen poika Iivo 2014 sekä tyttö Mimmi 2017 ja aikaa ompelulle ei ole enään samalla tavalla ollut, mutta kipinä on olemassa. Ompelen pieniä juttuja silloin kun on aikaa ja inspiraatiota. Sitä haluaisinkin tarjota tämän blogin kautta, ideoita ja inspiraatiota just hänelle joka miettii osaisiko? Ja hei, jos ei ole aikaa ja intoa, onneksi on Sampsukka :)


-Nora

Lisäksi blogissa kirjoittelee Laura, Sampsukan yrittäjä, kuuden lapsen äiti. Ja Sini, Sampsukan ompelija ja Nastolan myymälän vastaava. Siniltä tulemme saamaan esimerkiksi ompeluvinkkejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Jokainen kommentti ilahduttaa :)